Miksi saavutettavuus on tärkeää?
Koska julkiset palvelut ovat siirtyneet digitalisoitumisen myötä pitkälti internetympäristöön, on niiden suunnittelussa ja toteuttamisessa huomioitava niiden käytettävyys myös niiden kansalaisten osalta, joilla on haasteita tietokoneen tai internetin käytössä. Suomalaiset ikääntyvät, ja jatkuvasti kasvava osa Suomessa asuvista ei puhu äidinkielenään suomea, vaan jotain muuta kieltä. Kun tähän joukkoon lisätään mukaan henkilöt, joiden kykyä internetin käyttöön haittaa joku terveyteen liittyvä ongelma, puhutaan jo suuresta joukosta kansalaisia.
YK:n vammaisyleissopimuksen osapuolena Suomi on sitoutunut pyrkimään käyttäjälähtöisten ja helppokäyttöisten digipalveluiden tarjoamiseen, voidakseen varmistaa yhdenvertaisen mahdollisuuden kaikille hyödyntää yhteiskunnan sähköisiä palveluita. Tämä pyrkimys liittyy saavutettavuuden käsitteeseen. Saavutettavuudesta huolehtimalla voidaan varmistaa, että käyttöliittymä on käytettävä kaikille, kuten esimerkiksi näkövammaisille, jotka asioivat palvelussa ruudunlukuohjelman avustuksella. Kun puhutaan fyysisen ympäristön helppokäyttöisyydestä, puhutaan esteettömyydestä. Esteettömyydellä voi olla merkitystä myös digipalvelun käytettävyydelle. Esimerkiksi lippuautomaatit on sijoitettava siten, että niitä käyttämään on esteetön pääsy. Saavutettavuutta voisi luonnehtia digitaalisen ympäristön esteettömyydeksi.
Direktiiveillä ohjataan lainsäädäntöä
EU on säätänyt saavutettavuusdirektiivin (EU) 2016/2102, jossa säädettiin julkisen sektorin elinten verkkosivujen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Saavutettavuusvaatimukset ulotettiin koskemaan myös osaa yksityisen sektorin palveluista vuonna 2019 säädetyllä esteettömyysdirektiivillä. Saavutettavuusdirektiivin pohjalta säädettiin Suomeen digipalvelulaki (306/2019) ja sen laajennukseksi säädettiin laki 104/2023, joka perustui esteettömyysdirektiiviin.
Direktiivien säätämisjärjestys on looginen. Ensin säädetty saavutettavuusdirektiivi koskee julkisoikeudellisia toimijoita. On tietysti ollut järkevää varmistaa ensin niiden palveluiden saavutettavuus, joita käytetään laajasti EU:n kansalaisten arjessa, kun he toimittavat maansa lakeihin perustuvia velvollisuuksia tai käyttävät esimerkiksi terveyspalveluita. Jäljemmässä esteettömyysdirektiivissä saavutettavuusvaatimukset laajennettiin koskemaan merkittävimpiä yksityisiä digipalveluita. Esimerkkinä näistä suuret ja laajasti käytetyt verkkokaupat tai henkilöliikennepalvelut. Verkkokaupoista suurin osa rajautuu pois, koska digipalvelulaki ei koske mikroyrityksiä. Mikroyritykseksi katsotaan yritys, jossa on alle 10 työntekijää ja sen liikevaihto tai tase ei ylitä kahta miljoonaa euroa vuodessa. Saavutettavuusvaatimukset kohdistuvat digipalvelulaissa palveluntarjoajaan. Palveluntarjoaja voi olla viranomainen, julkisoikeudellinen laitos, yritys, säätiö, yhdistys tai muu yhteisö, jonka digitaalisiin palveluihin sovelletaan digipalvelulain säännöksiä.
Saavutettavuus – kenelle ja miten?
Saavutettavuuteen liittyvistä ongelmista kärsii tilapäisesti tai pysyvästi Traficomin mukaan jopa viidennes suomalaisista. Tilapäisiä saavutettavuuteen vaikuttavia seikkoja voivat olla käyttötilanteen ongelmat, kuten valaistukseen tai meluun liittyvät haittatekijät. Tietotekniikan käyttö on vaikeaa eriasteisista näkövammoista ja fyysisistä tai psyykkisistä vaikeuksista kärsiville tai iäkkäillä henkilöille. Myös heikko kielitaito ja digitaitojen puuttuminen muodostavat ongelmia. Muita digipalveluiden käyttöä vaikeuttavia tekijöitä on muun muassa värisokeus tai kuurous. Saavutettavien digipalveluiden luomisessa on huomioitava siis monia erilaisia tekijöitä, jotta voidaan kehittää yhdenvertaiset käyttömahdollisuudet kaikille.
Saavutettavuuden neljä periaatetta
Saavutettavuuden tarkastelun voi jakaa neljään saavutettuvuusperiaatteeseen, jotka ovat: havaittavuus, hallittavuus, ymmärrettävyys ja toimintavarmuus. Havaittavuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että käyttäjän on kyettävä havaitsemaan digipalvelun sisältö ja sen käyttöliittymän osat. Tähän liittyy muun muassa mahdollisuus suurentaa tekstiä tai se, että graafisille elementeille on annettu tekstivastineet. Ymmärrettävyysvaatimus tarkoittaa sitä, että palvelun tulee olla ymmärrettävä sen käyttötavasta riippumatta. Ymmärrettävyyden kannalta voi joissain tapauksissa olla perusteltua antaa vaikealle tekstille helpommin ymmärrettävä selkovastine. Hallittavuudella viitataan pääasiassa digipalvelun käyttöliittymän hallittavuuteen. Palveluiden käytön tulisi onnistua myös pelkkiä näppäinkomentoja käyttämällä. Hallittavuuteen liittyy myös se, että huomioidaan palvelun erilaiset käyttönopeudet. Esimerkiksi Kelan tai vaikka Maisa.fi-asiointiportaalin istuntojen on oltava riittävän pitkiä, että apuvälineitä käyttävä asioija ehtii täyttää vaadittavat tekstit ja tiedot käyttöliittymän lomakekenttiin. Digipalvelun toimintavarmuus liittyy sen virheettömyyteen ja siihen, että palvelua voi käyttää erilaisilla ohjelmistoilla ja apuohjelmistoilla.
WCAG-ohjeistus
Saavutettavuuden tekninen ohjeistus on onnistumiskriteerien osalta jaettu saavutettavuusperiaatteiden mukaan. W3C organisaation tuottama WCAG-ohjeistus (Web Content Accessibility Guidelines) määrittelee sen saavutettavuuden vaatimustason, jota digipalvelulaki edellyttää. WCAG-ohjeistuksen tällä hetkellä käytössä oleva versio 2.1 jakautuu A-, AA- ja AAA-tason onnistumiskriteereihin. Digipalvelulaki edellyttää vähintään kaikkien A- ja AA-tason onnistumiskriteerin toteutumista. Havaittavuuteen liittyvänä A-tason esimerkkinä voisi käyttää onnistumiskriteeriä 1.1.1. Ei-tekstuaalinen sisältö: ”Kaikki käyttäjälle esitettävä ei-tekstuaalinen sisältö on varustettu saman tarpeen täyttävällä tekstivastineella.” Selkokielellä tuo tarkoittaa sitä, että kuvatiedostoille täytyy kirjoittaa alt-kenttään teksti. Jos kuvassa on hirvi kävelemässä kalliolla, niin kuvan tekstivastine voisi olla: ”Kuvassa sarvipäinen hirvi kävelee kalliolla suomalaisessa metsässä”. Tekstivastineen merkitys on siinä, että sokea ei voi nähdä kuvaa, vaan ruudunlukuohjelmisto (esim. Jaws, NVDA, Microsoft Narrator, VoiceOver tai TalkBack) kertoo käyttäjälle kuvan sisällön lukemalla ääneen sen tekstivastineen.
WCAG-ohjeistus ei ole osa digipalvelulakia. Digipalvelulakiin ei ole kirjattu saavutettavuuden teknisiä vaatimuksia, vaan siinä viitataan EU:n virallisessa lehdessä Euroopan komission julkaisemiin viitetietoihin, jotka koskevat yhdenmukaistettuja standardeja tai niiden osia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että EU:n virallisessa lehdessä on viitattu EN 301 549 standardiin, joka taas viittaa onnistumiskriteerin osalta WCAG-ohjeistukseen. Näissä kahdessa dokumentissa on saavutettavuusvaatimukset kuvattu yksityiskohtaisesti.
Digipalvelulain vaatimukset
Digipalvelulaki edellyttää, että saavutettavuusauditoinnin pohjalta palveluntarjoaja julkaisee saavutettavuusselosteen. Sen tehtävän on kertoa digipalvelun käyttäjälle, onko palvelussa osia tai toimintoja, jotka eivät täytä WCAG-ohjeistuksen onnistumiskriteerejä. Selosteen on pyrittävä vastaamaan käyttöhetken tilannetta, joten sitä on päivitettävä säännöllisesti. Lisäksi selosteessa on oltava ohjeet siitä, miten käyttäjä voi saada saavutettavassa muodossa käyttöönsä ei-saavutettavat sisällöt. Saavutettavuusselosteessa on oltava sähköisen palautakanavan yhteystieto, sekä linkki Traficomin sivuille saavutettavuuskantelun tai selvityspyynnön tekemiseksi (DpL 3:9). Selosteella voi myös olla maininta siitä, miten auditointi on suoritettu ja kenen toimesta (itse vai ulkopuolinen asiantuntija). Digipalvelulaissa ei ole asetettu mitään tarkkaa vaatimustasoa auditoijan osaamisesta, vaan ainoa edellytys on riittävä asiantuntemus. Auditoinnin voi suorittaa riittävän osaava henkilö tai yritys.
Digipalvelulaissa on määritelty, millaista palautetta palvelun käyttäjä voi palautekanavan kautta lähettää. Palautetta voi antaa digipalvelun saavutettavuuspuutteista. Kyse ei siis ole mistään yleisesti palautepostilaatikosta. Edellisen lisäksi palvelun käyttäjä voi tiedustella perusteita, joilla palveluntarjoaja on vedonnut kohtuuttomaan rasitteeseen sekä pyytää saavutettavassa muodossa sisältöjä, jotka eivät ole saavutettavuusvaatimusten mukaisia. Palveluntarjoajan on annettava saavutettavuuspalautteesta vastaanottokuittaus, jossa ilmenee palautteen vastaanottamisen ajankohta. Palvelun käyttäjä voi antaa palautteen myös anonyymisti, mutta silloin ei palveluntarjoajalla luonnollisesti ole vastauspakkoa. Vastaanottokuittauksen muotoa ei digipalvelulaissa määritelty. Ajankohdalla on se merkitys, että sen mukaan lasketaan kahden viikon vastausaika, jonka palveluntarjoaja saa. Jos palaute koskee digipalvelun jonkin sisällön toimittamista käyttäjälle saavutettavassa muodossa, voi palveluntarjoaja saada 14 päivää lisäaikaa. Jos palveluntarjoaja ei aio toimittaa pyydettyä sisältöä palvelun käyttäjälle saavutettavassa muodossa, on siitä laadittava pyynnön tekijälle kirjallinen perusteltu todistus. Palvelun käyttäjä voi halutessaan toimittaa palveluntarjoajalta saamansa todistuksen Traficomille. Traficom tekee saavutettavuusselvityspyynnön pohjalta hallintopäätöksen, josta on valitusoikeus sekä selvityspyynnön tekijällä, että palvelun tarjoajalla. Traficomilla on viimekädessä oikeus asettaa uhkasakko palveluntarjoajalle, joka ei noudata Traficomin selvityspyynnön perusteella tekemään päätöstä (DpL 4:14). Digipalvelulaki mahdollistaa myös suoran saavutettavuuskantelun tekemisen Traficomille esimerkiksi, jos palveluntarjoaja ei ole julkaissut lainkaan saavutettavuusselostetta digipalvelulain piiriin kuuluvassa palvelussaan (DpL 4:11.1).
Kohtuuton rasite ja digipalvelun perustavanlaatuinen muutos
Digipalvelulain piiriin kuuluva organisaatio voi poiketa saavutettavuusvaatimuksista kahdella eri perusteella. Jos yritys voi sen digipalvelulle tehdyn saavutettavuusauditoinnin perusteella osoittaa, että saavutettavuusvaatimusten noudattaminen aiheuttaisi yritykselle kohtuuttoman rasitteen, voi vaatimuksista poiketa. Tässä yhteydessä viitataan ennen kaikkia taloudelliseen rasitukseen, joka on voitava osoittaa Traficomille laskelmin. Toinen peruste, jolla vaatimuksista voi poiketa on se, että ne edellyttäisivät digipalvelun perustavan laatuista muuttamista. Tästä voisi esimerkkinä esittää seuraavan tilanteen. Yritys on toteuttanut erittäin monimutkaisen toimialakohtaisen erityispalvelun, jonka kehityskustannukset ovat olleet korkeat. Kyseisen palvelun kautta muodostuu suurin osa yrityksen tuloista. Jos palvelun tekninen rakenne aiheuttaa sen, ettei käyttöliittymää käytännössä pysty muokata ruudunlukuohjelmistolla käytettäväksi, niin olisi kohtuutonta vaatia yritystä korvaamaan palvelu toisella. Etenkin, jos saavutettavuushaitasta kärsivälle käyttäjäjoukolle kyseinen palvelu ei ole mitenkään erityisen tärkeä. Eli esteettömyysdirektiivissä on pyritty siihen, ettei kenenkään yritystoiminta merkittävästi vaikeudu saavutettavuusvaatimusten vuoksi. Tällaisista tilanteista voisi myös syntyä kilpailutilanteen vääristymistä, jos minkäänlaista harkintaa tai joustoa ei digipalveluihin kohdistuvissa vaateissa olisi. Silloin saattaisi syntyä tilanteita, joissa kahden kilpailevan yrityksen saavutettavuudesta johtuvat kustannukset voisivat poiketa suuresti. Yritys, joka on panostanut suuria summia digipalvelun kehittämiseen ennen lakimuutoksia, voisi ajautua taloudelliseen ahdinkoon, kun taas kilpailija saattaisi selvitä muutaman tuhannen euron muutoskustannuksilla.